Iran on ampunut ohjuksia Syyriaan – kostona terrori-iskuista

Iran on ampunut ohjuksia Syyriaan. Syyksi Iran ilmoittaa kostotoimet toissa viikolla Teheranissa tapahtuneista terrori-iskuista. Iranin vallankumouskaartin mukaan ohjukset ammuttiin Iranin länsiosasta Kermanshahin ja Kurdestanin provinsseista rajan yli Syyrian Deir ez-zorin provinssiin.

Iranin mukaan sunnuntaisten iskujen kohteena olivat terroristien tukikohdat. Vallankumouskaartin tiedotteen mukaan ohjusiskuissa kuoli suuri määrä terroristeja ja myös aseita tuhoutui.

Iranin televisio on näyttänyt kuvaa ohjusten ampumisesta. Isku on Iranin ensimmäinen ohjusisku maan ulkopuolelle sitten Iranin ja Irakin välisen sodan 30 vuotta sitten.

Iranin korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei ilmoitti sunnuntaina ennen iskuja verkkosivuillaan, että Iran aikoo iskeä vihollisiaan vastaan.

Toissa viikolla 17 ihmistä kuoli ja yli 40 haavoittui Teheranissa tehdyissä terrori-iskuissa. Hyökkäyksen kohteet olivat Iranin parlamenttitalo ja islamilaisen tasavallan perustajana pidetyn ajatollah Khomeinin hautamuistomerkki.

Äärijärjestö Isis kertoi olleensa iskun takana.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and